maanantai 14. toukokuuta 2012

Salaa syrjäytyneet




Eduskunnan julkisista asiakirjoista vuodesta 1991 lähtien löytyy hakusanalla syrjäytyminen yhteensä 368 osumaa. Uskon määrän kasvavan edelleen tasaiseen tahtiin, koska aiheena syrjäytyminen puhututtaa valtakunnallisesti juuri nyt. Ja varsinkin nuorten syrjäytyminen. "Mikään ei ole niin paha asia kuin nuorten syrjäytyminen työstä, koulutuksesta ja yhteiskunnasta", kommentoi työministeri Ihalainen puhuessaan nuorten yhteiskuntatakuusta. Pääministeri Kataisen hallituksen työvoimapoliittisesta kärkihankkeesta, jonka tavoitteena on edistää nuoren koulutukseen ja työmarkkinoille sijoittumista, estää nuoren työttömyyden pitkittymistä ja nuorten syrjäytymistä. 

Nostan hattua eri toimijatahoille, jotka innovatiivisella työotteellaan haastavat perinteisiä työmuotoja päivittämään työmenetelmiään, jotta nuorten syrjäytyminen saataisiin suitsittua. Tällä hetkellä  syrjäytymistä käsittelevä keskustelu painottuu lähes yksinomaan koulutus- ja työmarkkinoilta syrjäytymiseen. Eikä syyttä, sillä tiedetäänhän työttömyyden olevan yksi raskaimpia syrjäyttäjiä maassamme. Jos tarkastelemme aihetta laajemmin, voidaan syrjäytyminen määritellä yksilön yhteisöön yhdistävien siteiden heikkenemisenä. Tällöin siihen ei välttämättä liity kasaantuneen huono-osaisuuden määreitä;  työttömyys, köyhyys, toimeentulo-ongelmat, päihteet, rikollisuus ja asunnottomuus niistä muutamia mainitakseni.

Kolikolla on aina kaksi puolta. Keskusteluissa esiin nostettujen koulutus- ja työvoimapoliittisesti alisuorittajien vastakohtana voidaan pitää ylisuorittajia. Tietyllä tapaa heitä voidaan pitää salaa syrjäytyneinä, koska heidän syrjäytymistään yhteisöstään ei voida mitata perinteisillä mittareilla. Päinvastoin, he täyttävät yleisesti hyväksytyt ulkoiset osallisuuden tunnuspiirteet; suorittavat opinnoissa, työssä, elämässä, kansalaisjärjestöissä, harrastuksissa, ihmissuhteissa jne. jne. Äärisuorittajat käyttävät kaiken aikansa ja energiansa vain kahteen ensimmäiseen sillä seurauksella, että he jättäytyvät muun elämän ulkopuolelle ja lopulta kokevat itsensä ulkopuoliseksi yhteisöstään. Suorittajat voivat syrjäytyä omasta elämästään - itseltäänkin salaa.

Katja Laamanen

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen näkökulma aiheeseen. Se, että usein yhdistetään työttömyys tai köyhyys syrjäytymiseen, tekee avun hakemisen syrjäytyneille ylisuorittajille varmaankin tosi vaikeaksi. Kuitenkin, jos netin keskustelupalstoja lukee aiheeseen liittyen, niin moni työssä käyvä ja opiskeluissa menestyvä kokee olevansa syrjäytynyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta Karla. En halua väheksyä jo tehtävää työtä vaan nostaa esille uutta näkökulmaa tärkeään keskusteluuun. Kukaan ei varmasti halua olla syrjäytynyt ja sen vuoksi on tärkeää kertoa eri avunsaannin muodoista niin, että se jättää avoimeksi samaistumisen mahdollisuuden. Usein yhteisenä tekijänä on oma paha olo ja/tai tyytymättömyys tilanteeseen, johon haluaisi muutosta. Aina omat voimat eivät riitä siihen yksin.

    VastaaPoista