maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kun kaikki pysähtyy


Kaikki pysähtyy. On kuin seisoisin jossain tahmeassa liejussa jalat jumittuneena ja katse lasittuneena. Tuijotan kohti ei-mitään ja pääni on tyhjä. Maailma ympärilläni näyttää jatkavan kulkuaan vauhdikkaana ja äänekkäänä. Kaikki tuntuu epätodelliselta. Mikään ei enää ole niin kuin ennen. Olen juuri menettänyt jotain arvokasta; olen menettänyt minulle rakkaan ihmisen. 

Läheisen ihmisen menettäminen, joko eron tai kuoleman kautta, on yksi elämän suurimmista haasteista. Rakkaan ystävän, puolison tai perheenjäsenen kuolema aiheuttaa lopullisuudessaan paljon tuskaa varsinkin, jos menehtyminen on äkillinen ja yllättävä. Tilannetta on vaikea kohdata, koska se aiheuttaa paljon ahdistusta. Tapahtunutta ei pysty käsittämään. Oma elämä saattaa hetkeksi lamaantua täysin. Kuoleman kohtaaminen joko nostaa pintaan monia tunteita tai sitten voi käydä niin, että kaikki tunteet katoavat. Tuntuu kuin olisi aivan tyhjä. Tunteet voivat risteillä surun, pelon, vihan, epätoivon, raivon, katkeruuden, häpeän ja ärtyisyyden maastoissa.

Tunnereaktiot ovat usein niin voimakkaita, että ne siirtyvät  kehoon ja ilmenevät huonovointisuutena tai jopa kipuina. Unta on vaikea saada ja yöt voivat täyttyä painajaisista. Päivisin keskittyminen on hankalaa ja pienetkin vastoinkäymiset voivat ärsyttää. Kuolemantapaukseen liittyvät muistot palaavat mieleen usein ja monet kokevatkin tarvetta käydä asioita läpi yhä uudelleen. Tämä on ihmisen tapa käsitellä asiaa psyykkisesti: yritys ymmärtää ja hyväksyä muutos sekä oppia elämään uuden todellisuuden kanssa. Käsittelytyö on raskasta, mutta myös välttämätöntä, jotta elämä voi jatkua.

Aluksi muistot voivat satuttaa. Hyvätkin muistot tekevät kipeää ja tuovat kyyneleet silmiin. Surua ja ikävää on pelottava kohdata. Voi tuntua nololta, jos itkukohtaus yllättää bussissa tai kauppajonossa, kun mieleen ilmaantuu yllättävä muisto. Muistoja kun voivat nostattaa pienetkin asiat -  äänet, hajut, maut, paikat. Muistot ja tunteet ovat kuitenkin kauniita ja vaalimisen arvoisia. Niitä kannattaa myös jakaa eli muistella yhdessä muiden kanssa ja vaikka penkoa esiin vanhoja valokuvia. Huvittavat kuvat, tapahtumat ja yhteiset hetket tuovat kyynelten takaa esiin hyvät muistot ja lopulta hymynkin. 

Satu Lekola 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti