sunnuntai 26. elokuuta 2012

Nuoruus - liian paljon liian varhain?


Nuoruus on ihmisen kehityksessä aika, joka sijoittuu lapsuuden ja aikuisuuden väliin. Kehitysvaihe sisältää suuria muutoksia, minkä vuoksi nuori kohtaa fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia kasvun haasteita. Nuoruuden alkaminen liitetään useasti murrosikään eli puberteettiin, jolloin nuoren elimistö saavuttaa sukukypsyyden. Fysiologisten muutosten lisäksi nuoren pitäisi irrottautua vanhemmistaan ja lapsuuden kodista sekä löytää paikkansa toisten nuorten keskuudessa. Identiteetin muodostaminen on Eriksonin (1968) kehityspsykologian klassisen teorian mukaan nuoruusiän keskeinen tehtävä.

Nuoruusikä jaetaan varhais-, keski- ja myöhäisnuoruuteen. Varhais-nuoruudessa 11-14-vuotiaana nuoren täytyy luoda suhde omaan muuttuvaan kehoonsa. 15-18-vuotiaana eli keskinuoruudessa kehityshaasteina on tunnesuhteen muuttuminen vanhempiin ja erotyö lapsuuden vanhemmista. Nuoruuden loppuvaihe, myöhäisnuoruus, 19-25-vuotiaana on nuoren aikuisen persoonallisuuden eheytymisen ja yhteiskuntaan liittymisen aikaa.

Lapsista tulee nuoria eritahtisesti, koska he kypsyvät fyysisesti ja psyykkisesti yksilöllisesti. Monissa maissa on kuitenkin havaittu murrosiän alkamisen aikaistuneen yleisesti. Syitä löytyy useita, mutta kokonaiskuva ilmiöstä on lukuisista tutkimuksista huolimatta pirstaleinen. Todennäköisiä syitä lapsuuden lyhenemiselle ja murrosiän aikaistumiselle on lapsuusiän lihavuus ja ympäristökemikaalit. Eräiden tutkimusten mukaan ne lapset, jotka eivät asu biologisen isänsä kanssa, kypsyvät tavallista nopeammin. Tutkijat Suomessa, Tanskassa ja Belgiassa ovat tulleet siihen tulokseen, että murrosikä aikaistuu herkemmin silloin, kun lapsi elää taloudellisesti turvallisessa ympäristössä. Puberteetin aikaistuminen näyttää olevan yhteydessä elintasoon, mutta kysymys ei kuitenkaan ole mistään harmittomasta ilmiöstä, koska se altistaa nuoria mielenterveysongelmille ja lisää eräiden syöpäsairauksien riskiä.  

Nuori ikä ja kypsynyt keho aiheuttaa hämmennystä, koska psyykkinen kehitys jää fyysisistä muutoksista jälkeen. Ulkomuotonsa vuoksi nuorelta odotetaan aikuismaista käytöstä, mutta hän ei osaa vielä toimia kypsästi. Keskushermoston keskeneräisyydestä johtuva ailahtelevaisuus ja impulsiivisuus kuuluvat nuoruuteen. Tästä syystä nuori saattaa toimia ennalta arvaamattomasti ja katua käytöstään myöhemmin. Jari Sinkkonen (2010, 44) kiteyttää osuvasti, että aikuisten velvollisuus on suojella nuorta hänen omilta impulsseiltaan. Nuoren keskushermoston keskeneräisyys ei anna hänelle tarvittavia valmiuksia harkita tarpeeksi tekojensa seurauksia, varsinkaan kavereiden paineen alaisena. 

Aikuismainen ulkokuori saattaa hämätä myös nuorta itseään. Hän luulee olevansa henkisesti kypsempi kuin on, koska näyttää vanhemmalta, lähes aikuiselta. Hyvin tyypillinen tilanne on sellainen, jossa nuori haluaa enemmän vapautta, mistä hän on valmis ottamaan vastuuta. Sanomattakin on selvää, että nuoren ja vanhemman välille syntyy vääntöä tilanteissa, joissa aikuisen on rajoitettava nuoren vapautta ja suojeltava nuorta häneltä itseltään. 


Heidi Rouhiainen



LÄHTEET:

Jari Sinkkonen 2010: Nuoruusikä. WSOY

Tieteen kuvalehti 4/2011: Miksi murrosikä on aikaistunut? Lapsuus lyhenee 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti