maanantai 10. syyskuuta 2012

Kun nuori puhuu kuolemasta


Tänään vietetään itsemurhien ehkäisypäivää, jota on vietetty jo vuodesta 2003 lähtien. Päivän tavoitteena on lisätä tietämystä itsemurhista, levittää tietoa ja vähentää itsemurhiin liittyvää leimautumista. Ennen kaikkea päivän tarkoituksena on tuoda esille sanomaa siitä, että itsemurha on estettävissä. Myös Nuorten Kriisipisteen historiaan ja syntyyn liittyy vahvasti nuoren itsemurha, äidin surutyö ja sen jälkeinen halu auttaa muita itsemurhariskissä olevia nuoria. Ei välttämättä juuri näillä sanoilla, mutta näin olen toimintamme siemenen halunnut itselleni sanoittaa - kunnioituksella toiminnan perustajaa kohtaa.

Edelleen lähes 20 vuotta toiminnan aloittamisen jälkeen saamme päivystykseen yhteydenottoja nuoren itetuhoisuuteen liittyen. Nuoren itsensä lisäksi yhteydenottoja tulee vanhemmilta, jotka kokevat uupuvansa nuorensa pahan olon ja itsetuhoisten puheiden rinnalla. Oman lapsen itsemurhapuheiden kuuleminen on henkisesti raskasta ja koettelevaa. Se herättää vahvoja tunteita, kuten huolta, ahdistusta, pelkoa, kiukkua, neuvottomuutta ja epätoivoa. Itsemurhapelon vallassa eläminen on täysin kohtuutonta kaikille perheenjäsenille. Muistan jonkun viisaan verranneen sitä tilanteeseen, jossa aivan kuin joku ulkopuolinen uhkaisi tappaa yhden perheenjäsenistä. 

Elämän merkitykseen ja kuolemaan liittyvät kysymykset kuuluvat nuoruuteen. Nuori voi tuntea hetkittäin, ettei elämä ole elämisen arvoista, ettei haluaisi herätä nukahtamisen jälkeen tai olisi helpompaa, jos hän olisi kuollut. Tällöin itsetuhoisen ajatuksen varsinaisena tavoitteena ei ole kuolema, vaan kiehtova ajatus elämän taukoamisesta tai halu päästä rauhaan/eroon itselle sietämättömistä tunteista.  Toistuva kuoleman ja itsensä tuhoamisen ajattelu tai jatkuvat kuolemantoiveet ja niistä puhuminen eivät kuulu normaaliin kehitykseen.  

Tilastojen valossa joka vuosi yli sadan suomalaisnuoren elämä päättyy omaehtoiseen kuolemaan. Itsemurha on usein monien syiden summa, joskin jokin yksittäinen tapahtuma voi laukaista itsetuhoisen käyttäytymisen. Lapsiasiavaltuutetun selvityksen mukaan noin 90% itsemurhan tehneistä nuorista on kärsinyt jonkinlaisista mielenterveyden ongelmista ja 30–50% on ollut aiemmin psykiatrisessa hoidossa.

Toisin kuin usein erheellisesti luullaan, itsemurha-ajatuksista puhuminen ei provosoi itsetuhoisuutta. Koska usein nuoret arastelevat tai eivät osaa sanoittaa huoliaan, tulisi meidän aikuisten tehdä aloite ja auttaa nuorta sanoittamaan tunteitaan ja kokemuksiaan. Aikuisen on uskallettava kysyä nuorelta suoraan mahdollisista itsetuhoisista ajatuksista. Aikuisen tehtävänä on tukea nuoren elämänhalua, mutta samalla tunnustaa myös kuolemanhalun olemassaolo. Jo se, että nuori saa ilman aikuisen torjuntaa puhua ristiriitaisista tunteistaan, voi lievittää hänen ahdistustaan. Aikuisen kyky kuunnella ja tarjota huolenpitoa voi pelastaa nuoren elämän. 

Aina läheisten antama tuki ei ole riittävää vaan sen lisäksi tarvitaan myös ulkopuolisen apua. Mikäli nuorella on voimakas halu kuolla tai selkeitä itsemurhasuunnitelmia, on hänet syytä ohjata ammattiauttajan luokse. Itsemurhaa yrittänyt nuori tarvitsee aina psykiatrista konsultaatiota. 

Katja Laamanen 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti