maanantai 10. joulukuuta 2012

Ei itkeä saa, ei meluta saa?


"Ei itkeä saa, ei meluta saa, joku voi tulla ikkunan taa. Joulupukki matkaan jo käy. Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti, ajatelkaas! Joulupukki matkaan jo käy."
Tuttavani kertoi 8- vuotiaan tyttärensä tuskailusta joulun alla. Tytön oli vaikeaa pysyä kilttinä, koska olihan hän isosisko kahdelle rasittavalle sisarelleen. Vaati pitkää pinnaa ja valtavaa sisäistä ponnistelua, jotta hän sai pidettyä tunteensa kurissa. Taustalla piili pelko siitä, että jää ilman lahjoja, jos menettää malttinsa.
Roosa Meriläinen kirjoitti muutama viikko sitten Helsingin Sanomien kolumnissaan siitä, miten kovaäänisten ja tottelemattomien tyttöjen vanhempia tulisi onnitella. Onnitella, koska lapsi on päättäväinen sekä voimakastahtoinen ja sen vuoksi tulee pärjäämään elämässään hyvin. Kilttejä puolestaan voidaan helposti nujertaa. Kolumnia kommentoitiin ahkerasti. Hesarin "Matkat" kolumnipaikassa Riku Rantala kirjoitti pari viikkoa Meriläistä aikaisemmin, kuinka Suomi on niitä harvoja paikkoja maailmassa, jossa lasten odotetaan käyttäytyvän ehdottoman maltillisesti julkisissa tiloissa. Rantala väitti, ettei missään maailmassa suhtauduta lapsiin niin vihamielisesti kuin Suomessa. Pitääkö siis olla aina kiltti ja hillitty? Ei itkeä saa; ei meluta saa?

Kukin meistä on omanlaisellaan temperamentilla varustettu. Meitä on mm. leppoisia, nauravaisia, helposti tulistuvia, päättämättömiä, riehaantuvia, rauhallisia, pohtijoita. Oppiminen ja kasvatus tuovat mukanaan oman osansa, joka vaikuttaa käyttäytymiseemme. Synnynnäinen temperamentti luo meille taipumuksen reagoida vaikkapa tunnemyrskyihin, nälkään tai kipuun. Oppiminen muuttaa temperamenttia ja tuo lisää selviytymiskeinoja. Kasvatus ja kulttuuri puolestaan määräävät sen, millaisia piirteitä saa tuoda esiin.

Olemme Kriisipisteen blogissa jo useamman kerran pohtineet tunteita ja niiden ilmaisua.Tunteiden tunnistamisella ja ilmaisemisella onkin valtava merkitys kunkin hyvinvoinnin kannalta. On tärkeää, että lapselle ja nuorelle sallitaan kaikki tunnetilat ja annetaan sitä tukea ja turvaa, jota hän tarvitsee kehittyäkseen ja oppiakseen elämänsä tunnemyrkyissä. Jos näin ei tapahdu, voi ihminen tuntea aina olevansa "vääränlainen".

Tänään kuulin miten eräs nuori oli ollut rohkea. Hän oli ilmaissut vihan ja katkeruuden tunteita kertomalla niistä henkilölle, johon nämä melkoisen suuret tunteet kohdistuivat. Hän puhui rauhallisesti; ei raivonnut, karjunut tai heitellyt tavaroita. Itkeä kyllä saattoi. Kun hän oli sanonut sanottavansa ja toinen oli ottanut viestin vastaan myötätuntoisesti, oli tuloksena sisäinen rauha. Viikkoja kestänyt epämääräinen ahdistuksen tunne oli poissa. Elämästä alkoi taas löytyä iloa.

Niin myönteisten kuin kielteistenkin tunteiden ilmaiseminen on elinehto. Selittämättömän pahan olon, masennuksen ja ahdistuksen, taustalla voi olla tukahdutettuja tai kadoksissa olevia (alitajuisia) tunteita. Ihminen sairastuu fyysisestikin, jos tunteet jäävät jumiin. 

Osa kasvamista on opetella ja oppia, miten ja missä ilmaista tunteita. Sillä on merkitystä, meuhkaako ärtymyksensä ulos toista satuttaen vai kertooko tunteistaan rauhanomaisesti. Tunteiden säätely- ja ilmaisukeinoja on monia ja toisilta tämä säätely ja ilmaisu sujuu helpommin kuin toisilta. Kaikilla tulisi kuitenkin olla lupa tunneilmaisuun
 
"Kyllä itkeä saa, kyllä meluta saa, tunteita lisää maailmaan vaan. Joulupukki matkaan jo käy."
Satu Lekola


Luettavaa:


1 kommentti:

  1. Tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen on tärkeää, ja laajemmassa mittakaavassa itsetuntemus, itsensä realistinen näkeminen ja näkyväksi tekeminen kokonaisena ihmisenä esim. terapeuttisen kirjoittamisen tai muun luovan ilmaisun ja tarinantuottamisen kautta on vähintään yhtä tärkeää.

    http://www.harrieerikäinen.fi/blogi/2012/11/27/83

    VastaaPoista