maanantai 3. joulukuuta 2012

Oikeus suruun


Suremisesta puhuttaessa se useinmiten liitetään lähipiirissä tapahtuneeseen perheenjäsenen tai ystävän menettämiseen. Yhteiskunnassamme on muodostunut tiettyjä käytäntöjä siitä, kenen odotetaan surevan ja millä tavalla. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi siinä, ketkä saavat sairauslomaa ja kuinka kauan läheisensä kuoltua. Tapa normittaa surun kestoa ja oikeutta surra voi aiheuttaa myös suurta tuskaa.

Pohdinta suremisen oikeudesta nousi omista tunnekokemuksista saatuani tiedon nuoren asiakkaani kuolemasta. Asia meni ihon alle. Tuli itku. Samaan aikaan mietin kuinka minun tulisi kriisityön ammattilaisena saamaani tietoon reagoida. Työntekijän kokema suru asiakkaan kuolemasta on melko vaiettu aihe. Tunnetyön ammattilaisen oletetaan pitävän itsensä erillään asiakkaasta tunnetasolla. Työntekijä on kuitenkin saattanut tehdä asiakkaan kanssa yhteistyötä kauan ja jakaa monenlaisia elämäntilanteita, kokemuksia ja niihin liittyviä tunteita.

Tutkimustietoa hakiessa törmäsin käsitteeseen äänioikeudeton suru. Sillä tarkoitetaan olosuhteita, joissa ihminen kokee menetyksen ilman, että hänellä on sosiaalisesti tunnustettua oikeutta surra sitä. Se voi ilmetä esimerkiksi kyvyttömyytenä puhua kokemastaan surusta ja puuttuvina mahdollisuuksina saada vaikeaan elämäntilanteeseen tukea. Äänioikeudetonta surua kokeva saattaa jäädä vaille lähipiirin tukea tai kokea muutoin, ettei hänen suruaan tunnusteta oikeutetuksi.  

Äänioikeudetonta surua saattavat kokea esimerkiksi seuraavat ihmisryhmät:
  • Abortin tehneet
  • Lapsensa adoptioon antaneet
  • Keskenmenon kokeneet
  • Homoseksuaalisessa suhteessa elävät
  • Ystävät, työtoverit ja koulutoverit
  • Alkoholistin tai narkomaanin läheiset
  • AIDSiin kuolleen läheiset
  • Kehitysvammaiset
  • Entisen puolison menettäneet
  • Lemmikkieläimen menettäneet
  • Terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstö mukaan lukien esimerkiksi psykoterapeutit ja sosiaalityöntekijät 

Pitkä lista - suuri joukko ihmisiä. Äänioikeudetonta surua kokeva ei ole kuitenkaan tilanteessaan yksin, vaikka tilanne siltä itsestä tuntuisikin. Samankaltaisessa tilanteessa on usein monia. Kokemusten ja tunteiden jakaminen voi olla mahdollista muun muassa erilaisissa vertaistukiryhmissä tai keskustelupalstoilla internetissä.


Katja Laamanen


Lisää aiheesta äänioikeudeton suru 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti