torstai 7. maaliskuuta 2013

Jokainen ihminen kaipaa toista ihmistä, mutta myös yksinäisyyttä






Aamu alkaa sarastaa.
Huomaan, että koko yö on mennyt taas valvoen ja erilaisia asioita miettien. En kuitenkaan tunne fyysistä väsymystä, olen oikeastaan yllättävän pirteä. Kello käy ja on aika nousta ylös, vaikken jaksaisi kohdata tätä päivää.Mutta olen vahva ja rohkea. Nousen ylös, yritän kulkea pää pystyssä ja ottaa kaiken irti tästä päivästä mitä sillä on tarjottavaa minulle.

On maanantaiaamu.
Koulumatka tuntuu yllättävän pitkältä ja raskaalta. Ihmiset vaikuttavat apeilta ja väsyneiltä.  Joka aamu minusta tuntuu siltä kuin kaupunki olisi maalattu mustaan, valkoiseen ja harmaan eri sävyihin.

Koulumatkalla istun aina bussin takapenkillä  ja seuraan maailman kulkua, kun ihmiset astuvat bussiin tai bussista ulos sekä vaihtelevia maisemia. Jokaisen ihmisen ilme kertoo paljon hänen sen hetkisestä fiiliksestä. Kun matkustaa päivittäin samaa reittiä ja törmää todennäköisesti samoihin ihmisiin päivittäin oppii tulkitsemaan henkilöiden nonverbaalista viestintää kerta kerralta paremmin.
Pääsin vihdoin koulunpihalle asti. Tapaan kavereita taas viikonlopun jälkeen, mutta aina en tiedä onko se positiivinen asia –kai siinä on jotain positiivista? Vaikka niitä kavereita onkin, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei voisi olla yksinäinen.

Lähden kohti luokkaa, jossa minulla pitäisi olla tunti.
Ensimmäinen tunti, toinen, kolmas…  Koulupäivä  lähestyy loppua. Alan miettimään, mitä tekisin koulun jälkeen, mutta en kuitenkaan keksi mitään, pää lyö ihan tyhjää.  Välillä tekee pahaa miettii miten samanlaisia minun kaikki päivät ovatkin, joka päivä sama kaava. Siinä vaiheessa vasta huomaakin miten yksinäinen ihminen oikeastaan voikin olla, kun syrjäytyy kaikkien seurasta.

Vähän väliä kaverit pyytävät mukaan ulos. Silloin kun jaksan lähteä mukaan yritän kovasti pitää roolia yllä, etten koituisi taakaksi enkä pilaisi iltaa. Kun taas jos en halua lähteä mukaan tai ei vaan tee mieli nähdä ihmisiä, menen vaan kotiin, sulkeudun omaan huoneeseeni, (<-jos äiti on kotona) ja alan kuuntelemaan surullisia biisejä mitä ikinä iPodistani löytyy samalla katsoen ikkunasta pihalle.Pihalla näen usein paljon lapsia leikkimässä toistensa kanssa joskus niitä katsellessa tulee sellainen olo, että haluisi palata takaisin lapsuuteen –siihen iloiseen ja huolettomaan elämänvaiheeseen, mutta sitten havahdun ja ymmärrän, että se vaihe on jo menetetty eikä tässä auta mikään muu kuin jatkaa eteenpäin ja yrittää muokata nykyistä tilannetta ja vaikuttaa tulevaisuuteen. 


Mutta joskus yksinäisyys tekee hyvää, ajautuu miettimään jotain tärkeitä asioita joita ei ehkä muuten miettisi koskaan. Välillä on tärkeää irrottaa itsensä arjesta ja ottaa rauhallisemmin, pysähtyä vaikka pohtimaan elämäntarkoitusta, jos ei muuta. Olen kuitenkin aika varma, että kun löytää sen oman rauhallisen paikan jossa voi vaan olla ja jonne voi aina mennä kun on vaikka paha olla niin ajautuu miettimään vaikka mitä asioita eikä huomaa kun aika vierähtää. 


Tyttö 16v.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli mahtava teksti! Sait minut ajattelemaan toden teolla. Olet varmasti hieno ja tutustumisen arvoinen henkilö :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, välitän kommenttisi blogitekstin kirjoittajalle. :)

      Poista