torstai 14. maaliskuuta 2013

MÄ EN TARVITSE KETÄÄN


Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä.

Ja kelläpä, kellä
 on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
 että piikkikuoren alla 
siilin hellyys piili.

Yksi lempirunoistani kautta aikojen on Kirsi Kunnaksen Tunteellinen siili. Varsinkin nuorena tämä runo puhutteli minua ja pystyin samaistumaan runon tunteelliseen, mutta samalla yksinäiseen päähenkilöön. Koin olevani ”niin hyvä kiltti hellä”, mutta silti minun oli ollut pakko rakentaa piikkikuori, jolla voin piikitellä ja pitää muut tarpeeksi kaukana. Siili ei halua paljastaa herkkää vatsapuolta, sillä silloin se on hyvin haavoittuva.

Yksinäinen voi olla ihminen, jota joku on joskus joku haavoittanut. Yksinäisyys voi olla kuori ja suoja maailmaa vastaan. Mutta kuoren läpi kukaan ei näe siilin tunteellisuutta ja mikä surullisinta, harva pääsee kuoren läpi lähelle olemaan siilille hyvä, kiltti ja hellä.

Yksinäisyyttä on monenlaista ja joskus voi tuntua, että omaan yksinäisyyteen ei pysty vaikuttamaan. Silloin voi tulla vihaiseksi ja ajatella, että mä en tarvitse ketään, mulla on parempi yksin. Mutta harvalla yksin on hyvä olla.

Avain yksinäisyyden voittamiseen on mielestäni itseensä tutustuminen. Se, että arvostaa omaa hyvyyttään, kiltteyttään ja hellyyttään niin paljon, että uskaltaa näyttää ne myös muille. On ylpeä herkkyydestään. Uskon, että silloin mikään ilkeä tai paha ei oikeasti voi vahingoittaa. Ihminen, joka uskaltaa näyttää myös vatsapuolensa on rohkea, jopa niin rohkea, että moni kuoren alla elelevä voi häntä salaa ihailla. Ja kun pystyy olemaan oma itsensä, armollinen itselleen ja rakastamaan kaikkia puolia itsessään, kerää monesti ympärilleen muita ihmisiä. Ihan yrittämättä.

Se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.”

Toivoisin, että tässä maailmassa kenenkään ei tarvitsisi itkeä yksin. Onneksi meillä on sellaisia paikkoja kuin Nuorten Kriisipiste, josta voi löytää tukea ja apua hetkellä, jolla sitä tarvitsee. Me Etelän-SYLIssä haluamme olla myös sellainen paikka. Syömishäiriö voi olla yksi keino paeta yksinäisyyttä, kasvattaa piikkikuori ympärilleen. Sairastuessa voi tuntua, että syömishäiriö tarjoaa oman maailman, jonne ei halua ketään päästää. Mutta jossain vaiheessa ymmärtää, että sieltä maailmasta on myös vaikeaa päästä pois ja vapauden sijasta on rakentanut itselleen kahleet.

Syömishäiriövankilasta, samoin kuin yksinäisyyden kuoren alta pystyy vapautumaan. Siihen tarvitaan vain paljon rohkeutta ja monesti myös tukea muilta ihmisiltä. Apua on tarjolla - aran, yksinäisen siilin täytyy vain uskaltaa ottaa ensimmäinen askel ja paljastaa vatsansa, haavoittuvuutensa.

Haluaisinpa, että tuo runo voisikin päättyä toisin.

Oi, sanoi siili, olen tunteellinen siili.
Olen hyvä, kiltti, hellä.
Ja kenelläpä kellä, on vastaansanomista.
Se onkin onnellista, että piikkikuoren alta siilin hellyys löytyi.

Se herkkyytensä näytti ja siihen aikaa käytti,
Ja niinpä loppuelämän sen siilin
muiden hellyys täytti.


Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle toivottaen,

Kaisu



Kaisu Lähteenmäki
toiminnanohjaaja, Etelän-SYLI ry

Etelän-SYLI ry on yhdistys syömishäiriöön sairastuneille ja heidän läheisilleen. Tarjoamme monipuolista vertaistukea, toivoa paranemisesta sekä tietoa hoitopaikoista ja –muodoista. Lisätietoa: www.etelansyli.fi

1 kommentti:

  1. kuule se mitä sano en
    (Charles C. Finnin vuonna 1966 kirjoittama ja nykyään ympäri maailmaa eri kielille levinnyt runo.)

    Älä hämäänny minusta.
    Älä anna kasvojeni pettää itseäsi.
    Sillä minulla on naamio, satoja naamioita,
    naamioita joiden riisumista pelkään,
    eikä mikään niistä ole minä.
    Teeskentely on minulla verissä,
    mutta älä mene halpaan.
    Jumalan tähden, älä mene halpaan.
    Minä annan vaikutelman varmuudesta,
    että kaikki on aurinkoista ja tyyntä
    sisälläni ja ympärilläni,
    että olen itse luottamus ja aina tyyni,
    että tunnen vedet ja seison ruorissa,
    ja että en tarvitse ketään.
    Mutta älä usko minua.
    Minun pintani on sulava, mutta se on sulava naamio,
    aina muuttuva ja aina salaava.
    Sen alla on riittämättömyys.
    Sen alla on sekaannus ja pelko ja yksinäisyys.
    Mutta kätken sen.
    En tahdo kenenkään tietävän.
    Kauhistun ajatusta heikkouteni ja pelkoni paljastumisesta.
    Siksi luon hädissäni piilottavan naamion,
    huolettoman ja hienostuneen julkisivun,
    joka auttaa minua teeskentelemään,
    suojautumaan katseelta joka tietää.
    Mutta juuri se katse on minun vapahdukseni.
    Minun ainoa toivoni ja tiedän sen.
    Siis, jos sen jälkeen tulee hyväksyntä,?jos sen jälkeen tulee rakkaus.
    Vain se voi vapauttaa minut itseltäni,
    omatekoisen vankilani omatekoisilta seiniltä,
    muureilta joita niin huolellisesti pystytän.
    Vain se voi vakuuttaa minut siitä mistä en voi itse vakuuttua,
    että oikeasti olen jonkin arvoinen.
    Mutta en kerro tätä.
    En uskalla.
    Minä pelkään.
    Minä pelkään että katseesi jälkeen ei tule hyväksyntää,
    ei tule rakkautta.
    Pelkään että et välitä minusta ja naurat,
    ja sinun naurusi surmaisi minut.
    Pelkään että syvällä olen ei-mitään ja ei-kukaan,
    että huomaat sen ja kävelet pois.
    Siis minä jatkan epätoivoista näyttelemistäni,
    itsevarmuuden julkisivu ulkona
    ja vapiseva lapsi sisällä.
    Niin alkaa tyhjyyttään kimaltelevien naamioiden paraati,
    jossa elämäni on julkisivun seinä.
    Puhun sulavalla äänellä joutavia pinnallisuuksia.
    Kerron sinulle kaiken siitä mikä ei merkitse mitään,
    enkä mitään siitä mikä on minulle kaikki,
    en mitään siitä mikä minussa itkee.
    Kun siis olen keskellä omaa rutiiniani,
    älä anna sanomisteni huijata itseäsi.
    Kuuntele huolella ja yritä kuulla se mitä en sano,
    mitä haluaisin pystyä sanomaan,
    mitä minun olisi sanottava voidakseni elää,
    mutta mitä en pysty sanomaan.
    Minä en tahdo olla piilossa.
    En pidä pinnallisista huijarien näytelmistä.
    Haluan lakata näyttelemästä.
    Haluan olla aito ja spontaani ja minä,
    mutta sinun on autettava minua.
    Sinun on ojennettava kätesi
    vaikka se olisi viimeinen asia
    jota näytän haluavan.
    Vain sinä voit pyyhkiä minun silmistäni pois
    tämän hengittävän ruumiin tyhjän tuijotuksen.
    Vain sinä voit herättää minut eloon.
    Aina kun olet ystävällinen ja hellä ja rohkaiseva,
    joka kerta kun yrität ymmärtää vain siksi että välität,
    siivet alkavat kasvaa minun sydämessäni,
    hyvin pienet siivet,
    hyvin hauraat siivet,
    mutta siivet!
    Sinulla on voima koskea minut tuntemaan
    ja sillä voit hengittää minuun elämää.
    Haluan että tiedät sen.
    Haluan sinun tietävän kuinka tärkeä olet minulle,
    kuinka sinä voit olla luoja – totisesti oikea luoja -
    sen ihmisen luoja joka minä olen
    jos vain tahdot.
    Vain sinä voit murtaa muurin jonka suojassa vapisen,
    vain sinä voit riisua minun naamioni,
    vain sinä voit vapauttaa minut kauhujen varjoista
    ja epävarmuudesta, yksinäisestä vankilastani,
    jos valitset niin.
    Valitse. Älä ohita minua.
    Se ei ole sinulle helppoa.
    Pitkä arvottomuuden tuomio rakentaa vahvat seinät.
    Mitä lähemmäs minua tulet,
    sitä sokeammin saatan iskeä takaisin.
    Se on järjetöntä, mutta kirjaviisaudesta huolimatta
    minä olen järjetön usein.
    Taistelen sitä vastaan mitä odotan kaikkein eniten.
    Mutta olen kuullut että rakkaus on vahvempi kuin vahva seinä,
    ja siinä minun toivoni on.
    Yritäthän purkaa noita seiniä
    vahvoin käsin
    mutta hellin käsin
    sillä lapsi tuntee niin herkästi.
    Kuka minä olen, saatat kysyä?
    Olen joku jonka tunnet oikein hyvin.
    Sillä olen jokainen mies jonka kohtaat
    ja olen jokainen nainen jonka kohtaat.

    - Charles C. Finn, suom. Kotkansydän -

    VastaaPoista