tiistai 26. maaliskuuta 2013

Yksin tahtomattaan



On kiinnostavaa miten ja missä ihmiset kohtaavat. Löytävät toisensa. Miten kaksi ihmistä huomaa pitävänsä toisistaan, aistii kemian välillään, ihastuu ja viihtyy yhdessä. Joskus kohtaaminen johtaa pidempään suhteeseen; toisinaan kipinä sammuu. Suhteen aloittaminen voi tuntua jopa mystiseltä. Vaikka kehomme kemia valmistaa meitä rakkaudelle parhaansa mukaan, ei kokeneinkaan tutkija osaa selittää, miten rakkaus lopulta alkaa ja tuleeko se kestämään. Moni kuitenkin haluaisi kokeilla. Saavatko kaikki halukkaat mahdollisuuden?

Vaikka toisille yksin eläminen on valinta, monet kaipaavat elämäänsä ”sitä oikeaa”, jonka kanssa jakaa elämänsä – ja jääkaappinsa. Suomessa on yli miljoona yksin asuvaa ihmistä, joista 24% on alle 35 – vuotiaita (http://www.yksinelävät.fi/fakta/tilastoja.html). Tähän joukkoon mahtuu monenlaisia elämäntarinoita. Rikkoutuneita suhteita ja perheitä, yksineläjiä omasta tahdostaan sekä heitä, jotka eivät ole löytäneet sopivaa puolisoa. Yksinasuvien tilasto ei suoraan kerro yksinäisyydestä, sillä merkittäviä ihmissuhteita voi toki olla, vaikka kotia ei toisten kanssa jaakaan. Vertailuksi mainittakoon, että 94% nuorista naisista aloittaa ensimmäisen vakituisen seurustelusuhteen ennen kuin täyttää 20 vuotta (Image 2/2013).

Moni elää kuitenkin yksin tahtomattaan. Ja kokee olevansa yksinäinen.

Kulttuurissamme on ollut vallalla jo jonkin aikaa sosiaaliset ja psykologiset opit, joiden mukaan aikuisuus ja kypsyys tarkoittavat sitä, että on itsenäinen ja riippumaton. Läheisriippuvuus- sanasta on tullut arkipuhetta ja sitä käytetään (virheellisestikin) kuvaamaan ihmistä, joka kaipaa paljon toisten huomiota tai ei kykene puolustamaan lujasti itseään tilanteessa kuin tilanteessa.  Tarkoitus ei kuitenkaan ole kohdata kaikkia elämän vaaroja yksin ja pelottomasti. Jokaisella on tarve rakkauteen, läheisyyteen ja emotionaaliseen tukeen. Toisiin turvautuminen on heikkouden sijaan vahvuus. Läheisriippuvaiseksi ei voi tällöin itseään leimata; kyse on ennemminkin toimivasta riippuvuudesta. 

Helmikuisen (2013) Image lehden artikkeli: ”Mä en oo koskaan” kertoo nuorista aikuisista, jotka eivät ole koskaan löytäneet kumppania, seurustelleet tai olleet seksikontaktissa. Toimittaja on haastatellut useita henkilöitä, jotka ovat ”ihan tavallisia” nuoria aikuisia. He ovat koulutettuja, sosiaalisia ja kaikin puolin kivoja ihmisiä. Heitä yhdistää yksinäisyyden lisäksi yksi asia: viidestä haastateltavasta neljä on entisiä koulukiusattuja. Artikkelin 24- vuotias mies ei lähde syyllistämään ketään tai mitään, mutta toteaa, että peruskoulun jälkeen meni hetki paikkaillessa sitä, mikä oli mennyt kiusaamisen vuoksi rikki. Hän kertoo myös kokevansa, että on jäänyt muista jälkeen suhderintamalla ja että siitä on vaikea puhua kavereiden kanssa.  Toinen Imagen haastateltava, 27- vuotias nainen, kertoo tavanneensa ihmisiä aktiivisesti baareissa ja tapahtumissa, mutta toteaa: ”Mutta se ei ole vaan ikinä vielä matchannyt, että oikeat ihmiset olisivat tykänneet toisistaan oikeaan aikaan”. Kaikki jutun henkilöt kokevat, että yksinäisyys masentaa enemmän kuin seksinpuute. He kaipaavat eniten läheisyyttä, hellyyttä ja seuraa.

Jos haluaa elämäänsä rakkaussuhteen, mutta ei löydä kumppania, voi se aiheuttaa voimakastakin stressiä. Ajatus jää vainoamaan pään sisälle negatiivisena sisäisenä puheena. Tuo puhe usein voimistuu ajatuksesta, ettei ole tarpeeksi hyvä tai riittävä. Pettymykset ja menneisyyden traumat, kuten vaikka se, että on tullut kiusatuksi, voivat lopulta vaikuttaa niin, ettei enää osaa tai uskalla lähestyä ihmisiä. - Jäänkö ikuisiksi ajoiksi yksin?

”Yksi mikä on täyttä bullshittiä on, että  ’kyllä se oikea vielä löytyy’. Se tuntuu niin helvetin loukkaavalta. Ja toinen tällainen slogan on ’silloin kun sitä vähiten odottaa’. Mä just elin sillä tavalla ikävuodet 20-30. Ajattelin, että kyllä se löytyy, enkä tehnyt mitään asialle.” Näin sanoo yli 30- vuotias mies Imagen jutussa ”Mä en oo koskaan” (Image 2/2013). Useasti juuri nämä ”sloganit” risteilevät puheessamme. Jos haluaa rakastetun elämäänsä, voi asialle tehdä jotakin, eikä tarvitse odotella hetkeä, ”jolloin vähiten odottaa”. Sen lisäksi, että rohkenee aktiivisesti hakeutua tapahtumiin ja ihmisten pariin, voi tutkailla myös itseään. Pohdittavia asioita ovat  esimerkiksi: millaisten ihmisten seuraan haluaa hakeutua (onko meillä valmiiksi jo jotain yhteistä?), miten ja mihin käyttää aikaansa (käytänkö kaiken aikani työhön vai riittääkö aikaa muuhunkin?), millä tavoin käyttäytyy sosiaalisissa tilanteissa (olenko valmis olemaan avoin?), miltä itsestä tuntuu (pelottaako?). Toisen ihmisen kohtaaminen vaatii rohkeutta. Meissä kaikissa piilee epävarmuus ja pelko siitä, että tulemme hylätyiksi ja satutetuiksi. Jos annamme tämän pelon liiaksi hallita elämäämme, jäämme paitsi onnistumisen hetkistä. Rakkaus on aina myös riski.



Satu Lekola


Sivusto sinkuille, jotka haluavat tapahtumia ja uusia tuttavuuksia elämäänsä:
www.eurosinkut.net 



Blogissa on käytetty lähteitä: 

Sue Johnson: Kunpa sinut tuntisin paremmin. Keskustelemalla tunnekeskeiseen parisuhteeseen. Psykologien kustannus Oy. 2011.
Image 2/2013:  Joanna Palmén: Mä en oo koskaan. (Mistään ei voi tietää, kuka joukossamme on elänyt koko elämänsä yksin.) http://www.image.fi/artikkelit/m-en-oo-koskaan



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti